Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123

RSS

Kuulumisia
25.02.2016 18:35 | Jonna

Liki 11 kuukautta edellisestä blogikirjoituksesta. Huoh, olen ehkä maailman huonoin blogin pitäjä.

Kuluneeseen vuoteen mahtuu tapahtumia lähinnä sairasrintamalla. Viime vuoden alussa lehahtanut allergia on suurin piirtein pysynyt kurissa, mitä nyt aina välillä nenässä on jotain pientä hankaumaa. Muuallahan tuo allergia ei vaivaa, mutta ikävästi se haittaa kuolainten pitämistä ja isoon päähän on hankala löytää mitään järkevää kuolaimetonta. Kun allergiasta päästiin alkoikin heinäkuussa melkoinen rumba hiekan kanssa. Se kun ei meinannut millään poistua. Eräänä heinäkuisena aamuna Mäkkis oli pahassa ähkyssä ja klinikalla syyksi paljastui hiekka. Psylliumilla hiekka väheni jonkin verran, mutta sitten suomiponi oppi ottamaan kuonokoppaan hiekkaa ja syömään sitä sieltä, nam! Seuraavassa kontrollikuvassa hiekkaa olikin aiempaa enemmän. Lopulta oli todettava, ettei kotikonstit auta ja vietävä se viikoksi Hyvinkäälle. Hyvinkäällä Mäkkis letkutettiin psylliumilla ja magnesiumilla seitsemänä päivänä ja kas, yhtään hiekkaa ei poistunut. Siinä vaiheessa meinasi omistajalla usko loppua. Eläinlääkäärin ohje kotiin oli, että normaalia elämää ja liikuntaa hevosen voinnin mukaan. Vaikka hevonen oli melko haluton liikkumaan, tein joka päivä edes vähän ravia ja laukkaa. Sillä lopulta hiekka lähti liikkeelle, eikä toista Hyvinkään viikkoa tarvittu. Kaikkiaan hiekkahoitoihin meni lähes puoli vuotta, mutta nyt se on poissa.

Syksystä asti Mäkkis on ollut taas enemmän treenissä, kun sen vointi on parantunut ja sillä on halua liikkua. Itse olen käynyt Dunderin Ninan kouluvalkuissa ja Nina on vienyt meitä hurjasti eteenpäin. Siinä on valmentaja, joka todella sopii minulle. Vaatii, mutta osaa myös kehua, kun on aihetta :) Olen myös käynyt hyppimässä pieniä esteitä Niitin tunneilla. Se on niin hauskaa, vaikka edelleen kovin pelottavaa. Syksyllä ylitin elämäni ensimmäisen (ja tähän asti myös viimeisen) maastoesteenkin, kun kentällä oli kenttäkisojen jäljiltä verkkaesteitä. Este oli pienin mahdollinen (n. 40 cm laatikko), mutta mulle se oli lähes talonkokoinen ;) Niitti on hypännyt Mäkkiksen kanssa oikeita esteitä ja treenit ovat sujuneet hyvin. On ihana nähdä, miten innoissaan hevonen on esteistä. Varsinkin Paavon treenit on McG:n mieleen, kun siellä on tarjolla myös maastoesteitä.

Viime vuoden vastoinkäymiset opetti, ettei mitään kannata suunnitella, vaan kannattaa nauttia jokaisesta päivästä, jonka saa Mäkkiksen kanssa viettää. Niin kliseistä, mutta niin totta. Jos nyt varovasti katsoo tulevaan kauteen, niin toivoa sopii, että viimeinkin Mäkkis pääsisi siihen ensimmäiseen kenttästarttiinsa. Se todella ansaitsisi päästä nauttimaan maastoesteistä kokonaisen radan verran. Ja jos nyt itselleni saisin jonkun koulustartin, niin sehän olisi jo luksusta.


Se on maastoeste ja me ylitettiin se monta kertaa :)


( Päivitetty: 25.02.2016 19:16 )

 - Jonna | Kommentoi



Huonoja ja hyviä uutisia
30.03.2015 22:27 | Jonna

Vuosi aloitettiin huonoissa merkeissä. Mäkkistä toista vuotta vaivannut mystinen allergia lehahti jälleen kamalaksi kutinaksi ja Mäkkis hinkkasi päänsä hetkessä auki. Koska allergian aiheuttajalle ei ole syytä tiedossa, sen ruokavaliosta otettiin kaikki muu pois paitsi heinä. Ja hyvin näyttää suomenhevonen pärjäävän pelkällä hyvälaatuisella heinällä. Ainakin toistaiseksi Mäkkis on jaksanut juosta iloisesti pelkän heinän voimalla. Koska pää oli niin auki, ettei minkäänlaista päävehjettä voinut kuvitellakaan laittavansa, sai se kuukauden tauon kaikenlaisesta liikunnasta. Kovin tylsistyneeltä vain vaikutti herra hevonen moiseen.

Kuukauden tauon jälkeen ruvettiin sitten pikku hiljaa taas hommiin ja kisakauttakin on kotikisoissa päästy aloittelemaan ja jokaisesta startista on tullut muistoksi ruusuke. Maaliskuun lopussa starttasin itse helpon A:n. Edellinen startti oli päättynyt keskeytykseen, kun hevonen oli niin pohkeen takana, etten jaksanut sitä thelwellinä potkia eteenpäin. Tällä kertaa Mäkkis oli mukavasti pohkeen edessä, mutta tuntui edestä kovin epätasaiselta. Olin kisoja edeltävänä päivänä ollut ensimmäistä kertaa Nina Dunderin valmennuksessa ja mietin Ninan sanoja: "Älä tee niin paljon. Luota, että se menee". Päätin sitten radalla luottaa, että Mäkkis menee, enkä välittää epätasaisuuden tunteesta. Päätös oli oikea, sillä ulospäin Mäkkis oli näyttänyt hyvinkin tasaiselta. Vaikka kyseessä olivat vain tallikisat, oli taso melkoisen kova, joukossa paljon aluetason menijöitä. Suureksi yllätykseni meidät palkittiin siinä joukossa valkoisella ruusukkeella. Tuomarin sanoin Mäkkis ei ole liitokavio, mutta suoritti kaiken tarkasti ja tekemättä rikkoja. Mahtavaa huomata, että asioita on talven aikana tehty oikein :)

Viime viikonloppuna puolestaan vuorossa oli estekisat. Olen taas talven aikana käynyt estetunneilla loikkimassa minejä, kun en muuta uskalla, mutta kun se on kuitenkin niin hauskaa. Starttasin siis pienimmän mahdollisen luokan 40 cm. Mäkkikselle ei voi kuin nauraa, miten se syttyy kisatunnelmasta ja jaksaa innostua miniesteistäkin. Mun mielestä me mentiin lähes tukka tuubilla, mutta kello oli toista mieltä. Luokan arvosteluna oli kuitenkin A.0.0, joten meillekin annettiin punavalkoinen ruusuke. Tallikaverini Niitti on talven aikana käynyt jokusen kerran Paavo Huttusen treeneissä hyppäämässä rata- ja maastoesteitä. Niitti laitettiin sitten kisoissa hyppäämään oikeita esteitä metrin luokkaan. Ja edelleen Mäkkis oli niin innoissaan. Mäkkiksen nähdessään kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi, mistä se tykkää. Yksi harmittava tiputus pystyesteeltä tuli, mutta porukan nopeimmalla ajalla sillä sai sinisen ruusukkeen. Kaksikko nähdään mahdollisesti tulevalla kaudella ihan oikeissakin kisoissa. Ainakin se kenttästartti siintää haaveissa :)


Niitti ja McG Paavon treeneissä 15.3. Kuva Essi Ahonen.


 - Jonna | Kommentoi



Kisakausi avattu
08.05.2014 01:45 | Jonna

Talvella olin aivan varma, että tällä kaudella ei juuri kilpailla. Motivaatio kilpailemiseen oli hukassa ja McG:kin on talven aikana käyttänyt kaikki pitämättömät sairauslomapäivät potemalla ensin allergista ihottumaa turvassa ja sitten kolhua puikkoluussa. Mutta kuinka ollakaan, kun kisoja alkoi kipaan tippua, niin polte radoille alkoi kasvamaan. Viime sunnuntaina se sitten alkoi Niihamassa helpon A:n ohjelmalla. Koska kisoissa lähtöjä oli liki 200, oli kenttä varattu kokonaan kolmelle kouluradalle ja verkka oli maneesissa. Sisällä McG tuntui suht ok:lta, mutta ulos siirryttäessä se lähti, eikä koskaan tullut takaisin. Reilun 7 vuoden jälkeen suomalainen osaa edelleen yllättää, eikä aina niin positiivisella tavalla. Positiivista toki on se, että hevosella on intoa liikkua, mutta sen verran vanhanaikainen olen, että muutaman puolipidätteen olisin mieluusti radalla saanut läpi. Tuomarit eivät arvostaneet suoritustamme ja jättivät meidät kolmanneksi -  sieltä tuloslistan toisesta päästä. Ei se mitään, ensi lauantaina mennään kokeilemaan uudelleen onnea, kun vuorossa on Pohtiksen aluekoulukisat.

McG on tosiaan talven aikana enemmän ja vähemmän saikkuillut. Joulukuu meni lähes kokonaan lomaillessa, koska ihottuma esti minkäänlaisten päävehkeiden pitämisen. Kun poni tuli takaisin töihin, liikkui se huomattavasti aiempaa ryhdikkäämpänä (myös muiden kuin allekirjoittaneen mielestä). Loma oli siis tehnyt ainoastaan hyvää. Innostuin vuoden alussa taas käymään viikoittain estetunneilla ja kouluhinkkaaminen unohdettiin melkein tyystin. Helmikuussa starttasin kisoissa elämäni ensimmäisen 50-60 cm:n luokan. Vaikka esteet oli minejä, McG oikein syttyi kisatunnelmasta ja oli radalla kuskin, vaan ei kellon, mielestä varsin vauhdikas. Hevosella oli kivaa ja kuski oli tyytyväinen, kun selvisi hengissä maaliin. Estetunnit eivät vielä ole selättäneet mun estekammoa. Silti pitää yrittää :)

Hyvin alkaneet estereenailut keskeytyivät maaliskuussa, kun McG oli jossain kolhaissut puikkoluunsa. Mitään jalassa ei ollut rikki, mutta luunpinnassa oli selkeä reaktio. Pari viikkoa käveltiin ja sen jälkeen rasitusta sai pikku hiljaa lisätä. Missään vaiheessa jalka ei ollut kipeä ja McG:n mielestä paluu töihin on tapahtunut turhankin verkkaisesti, sillä se on ollut varsin vauhdikas. Niinhän se on, että kaikki kielletty on kivaa :) Toivottavasti alkuvuoden ryhdikkyys löytyy takaisin vielä tämänkin saikun jälkeen ja ennen kaikkea toivottavasti tämä oli tämän vuoden viimeinen saikku.


( Päivitetty: 08.05.2014 02:20 )

 - Jonna | Kommentoi



Kilpailujen syyskuu
09.11.2013 17:31 | Jonna

Kesän kisakausi laitettiin pakettiin syyskuun neljän viikonlopun kisarutistuksella. Kuu aloitettiin Vesilahden koulukisoissa, joissa kävimme toteamassa, että Jonnan taidot eivät riitä saamaan pienessä verkassa ponia eteenpäin. Ajelin pitkästä aikaa helpon B:n ja rata oli yhtä tuskaa, kun ei sitä eteenpäinpyrkimystä ollut. Vajaa 57 % siitä radasta oli täysin oikeutettu tulos. Anne päästettiin pitkästä aikaa McG:n kanssa kouluradalle ja kokeilemaan josko se 60 % helpossa A:ssa ylittyisi. Ei ylittynyt, vaan jäi harmillisesti 2,5 pisteen päähän. Anne ratsasti kuitenkin hienosti jokaisen pisteen, jonka senpäiväisellä McG:llä pystyi saamaan. Seuraavana viikonloppuna ajeltiin TRS-mestaruuksiin kokeilemaan, miten hyppy kulkee. Ysikymppi sujui puhtaasti, mutta metrissä jumitusta ja pudotuksia. Jostain syystä poni ei taas halunnut hypätä oksereita. Kokemuksen piikkiin siis se reissu.

Syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna olivat vuorossa Hämeen aluemestaruudet. Anne päästettiin puttemestaruuteen kokeilemaan uudemman kerran kansallisia kvaaleja. Tällä kertaa tavoite jäi 4 pisteen päähän. 60 % tuntuu siis olevan mission impossible. Kisoissa oli myös avoin helppo A, jonka ajelin itse. Olin tyytyväinen rataan ja McG oli erittäin mukava ratsastaa. Poni tuntuu viihtyvän Niihaman uudella pohjalla ja isossa verkassa. Tulos oli meille niin tyypillinen reilu 58 %. Koska edellisenä viikonloppuna hyppy ei kulkenut, esteiden aluemestaruudet jätettiin suosiolla väliin. Mitä sitä ponia kiusaamaan, jos hyppääminen tuntuu hankalalta. Aluemestaruuksien jälkeen käytiin vielä TRS-mestaruuksissa. Puttemestaruusluokkana oli helppo B:3, josta meille kerrankin annettiin yli 60 %. Sennumestaruusluokkana ratsastettiin helppo A, jossa elämäni ensimmäisen kerran unohdin radan. Kuka sitä nyt jokaista käyntipätkää muistaa? ;) Yllättävää kyllä pasmani eivät menneet unohduksesta sekaisin, vaan jatkoin radan loppuun kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toistan jälleen kerran itseäni, mutta mielestäni rata oli unohdusta lukuun ottamatta parasta, mitä olemme koskaan esittäneet. Tulos jälleen kerran se niin tavanomainen vajaa 58 %. Syyskuusta jäi ratsastajalle käteen Niihamassa hyviä ratoja, joissa oli nautinto ratsastaa, vaikka se ei tulostasossa näkynytkään. Pääasia kuitenkin on oma fiilis, sillä nyt tiedän, että radalla voi olla kivaa ja siellä ratsastamisesta voi nauttia. On se vaan niin, että kokemuksen myötä ratojen ratsastus helpottuu ja siellä ehtii kummasti tekemään enemmän asioita.

Lokakuussa sitten avattiin kiristävä nuttura ja keskityttiin haukanpitoon eli esteiden (tai "esteiden") loikkimiseen. En ollut heinäkuun kotikisojen jälkeen taas ehtinyt tekemään pölkkyjen kanssa tuttavuutta, kun seuraavat omat kisat olivat jo edessä. Kun kerran kisat järjestää, niin pitäähän niihin osallistua, joten eikun estetunnille. Alku oli taas niin hankalaa ja tuntui, että ristikostakin ylipääseminen on aivan liian pelottavaa. Seuraavalla viikolla meni jo 50 cm:n esteet ja sitä seuraavalla 60 cm:n. Kuun lopussa olinkin sitten rataharjoituksissa hyppäämässä elämäni ensimmäisen 50-60 cm:n luokan. Hui! Taidan potea neljänkympinvillitystä, kun olen aivan jäänyt koukkuun hyppäämiseen. Meistä tuskin koskaan tulee mitään esteratsukkoa, mutta mikään ei voita itsensä ylittämisen tunnetta, kun niistä mörköesteistä pääsee yli. Iso kiitos kuuluu Matalle, joka on jaksanut laittaa riittävän pieniä esteitä kerta toisensa jälkeen ja antanut ratsastajalle aikaa löytää hyppäämisen riemun. Tavoitteeni oli ensi kaudella hypätä 50-60 cm luokka, mutta väittävät, että nyt tavoitetta täytyy nostaa. Will see, miten tätin käy :)  


 - Jonna | Kommentoi



Ponin uudet harrastukset
06.09.2013 21:10 | Jonna

Hui, miten nopeasti vuosi on taas vierähtänyt jo kisakauden loppupuolelle. Alkuvuosi meni hieman motivaatiota etsiskellessä, joten keväällä ei Wääksyn harjoituskisojen lisäksi käyty kuin toukokuussa kaksi kertaa kouluradalla. Kangasalla hevonen oli varsin mukava, vaikka puolipidätteet eivät tulleetkaan radalle mukaan. Prosentit hivenen päälle 58 eli meille niin normi tulos. Niihamassa taas onnistuin verkkaamaan hevosta aivan liikaa vuoden ensimmäisessä helteessä, joten ajelimme radan lähes kokonaan pois peräänannosta. Prosentit hieman päälle 57. Ei voinut kuin taas kerran ihmetellä, miten ne tuomarit niitä pisteitä oikein jakavat. Omasta mielestäni Kangasalan ja Niihaman suorituksissa oli huomattavasti enemmän eroa kuin 1 %. Estekausi avattiin kesäkuun lopulla Niihaman kansallisissa. Verkkaluokkana McG sai pitkästä aikaa hypätä 90 cm, jonka se hyppäsikin puhtaasti, mutta kaikkea mahdollista tuijottaen. Minkäs sille voi, kun ei ole rinssi Rohkea. Prix de Hippos -luokassa ei enää mörköjä ollut niin paljon, mutta tekolumpeet vesimatossa poni luonnollisesti huomasi. Tuloksena yksi pudotus toisessa vaiheessa ja 9. sija 39 lähtijän luokassa, mikä tiesi ensimmäistä, vaan toivottavasti ei viimeistä, sijoitusta kansallisessa luokassa. Omistaja oli niin onnellinen ja tyytyväinen sekä hevoseen että ratsastajaan.

Kesän aikana McG on saanut kaksi uutta ja erittäin mieluista harrastusta. Pitkän ja hartaan suunnittelun jälkeen sain ponin vihdoin kesäkuussa Teivon Ekohepoon vesikävelymatolle. Ensimmäisellä kerralla McG lähti taaksepäin kuin sarjakuvissa, kun matto laitettiin päälle, mutta nopeasti se löysi jalat alleen. Vesi pakottaa hevosen käyttämään itseään symmetrisesti ja kävelemään pitkillä askelilla. McG tuntuu nauttivan vedessä kävelystä, vaikka inhoaakin vesipärskeitä nenällä ja korvissa. Ilmeisesti laaja liike, jollaista ei millään saa ratsastamalla, tuntuu lihaksissa hyvältä. Poni on tähän mennessä käynyt spassa kolmesti ja takaosan liike sekä työntö ovat parantuneet huimasti. Jos vain on mahdollisuus, suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Toinen uusista harrastuksista lienee McG:n mielestä vielä se mielusampi. Olen jo pitkään haaveillut, että se pääsisi kokeilemaan maastoesteitä, mutta en ole onnistunut puhumaan estekuskiamme Annea ympäri siihen hommaan. Kerrankin sain suuni auki oikeassa paikassa ja kenttää kisannut tallikaverini lupasi toimia maastokuskina. Elokuussa McG sitten pääsi kaksi kertaa Rosenqvistin Tuijan valmennukseen Wääksyn omalla radalla. McG oli kuin olisi aina hypännyt maastoesteitä. Korvat tötteröllä hevonen hyppäsi kaikki eteen laitetut tehtävät, eikä edes muistanut tuijotella esteitä, jos yhtä koivutukkia ei lasketa mukaan. Edes toiselle valmennuskerralle sattunut vesisade ei haitannut, vaikka yleensä McG on aivan mahdoton ratsastaa sateessa. Se vain pudistelee päätään ja vetää sitä etujalkojen väliin, eikä eteen saa minkäänlaista tuntumaa. Ratsastaja oli yhtä hymyä ja Tuija kehui McG:n maasta taivaisiin. Tuijan mukaan McG olisi erittäin hyvä kenttähevonen aina suokkien mestaruustasolle asti. Hevosella on kolme hyvää askellajia ajatellen koulukoetta ja hyvä laukka, joka etenee, eikä kuluta maastoradalla. Myös esteälystä McG sai kiitosta. Ensimmäisen valkun päätteeksi Tuija totesi, että McG vaikuttaa sen verran luotettavalta, että josko itse haluaisin mennä sillä ensi kaudella harrastetta. Vaikka olenkin tänä vuonna ylittänyt itseni ja hypännyt esteitä ja osallistunut jopa kahteen ristikkoluokkaan, ei tämän tädin rohkeus riitä paljon sen suurempiin esteisiin, eikä varsinkaan hyppäämiseen maaston vaatimalla vauhdilla, joten jääköön se osaavamman kuskin hommaksi. Elokuun lopulla Kangasalla käytiin kenttäkisat, mutta harmittavasti ratsukolta puuttui kvaalit, jotta se olisi voinut debytoida heti kotikenttäkisoissa. Vesitreeniä olen minäkin päässyt McG:lle tarjoamaan, sillä joka kerta sänkipellolla laukatessamme päädymme veteen. McG oikein imee sinne, jos en ymmärrä sitä sinne muuten ohjata. Vedessä ponin pää pyörii kuin pingisottelussa, kun se yrittää vuorotellen suunnata jokaiselle veden reunalla olevalle esteelle. Blondin, suomalaisen miehen on niin vaikea ymmärtää, että vedestä laukataan vain läpi, ei hypätä pois. Sänkkärillä sen sijaan voi hypätä pellossa olevien painaumien yli, kun en ymmärrä parempaa hypättävää toiselle tarjota :)


( Päivitetty: 06.09.2013 22:09 )

 - Jonna | Kommentit (1)Kommentoi


©2017 Saran Ihmemies - suntuubi.com